Blogi aikuisbaletin harrastajille

Tämä blogi on perustettu kotiharjoittelun tueksi minulle itselleni ja miksei myös kaikille niille jotka haluavat kertailla balettituntien sarjoja kotona.
Koskaan ei ole liian myöhä aloittaa tanssimista.

Jos aikuisbaletti kiinnostaa sinua hakeudu ihmeessä kurssille!
Tietoa aikuisbalettikursseista alueellasi saat esimerkiksi Työväenopistoilta.
Myös monet tanssikoulut tarjoavat aikuisbaletti-tunteja.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kokeilua....


Kävin perjantaina kokeilemassa tamperelaisella Elwa Molin - Tanssiin kutsu koululla "aikuis baletti 2"-tuntia ja toiveenani oli löytää itselleni uusi koulu, jossa voisin käydä perjantaisin harjoittelemassa. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä varsin vähän oli onnistunut saamaan kokemus kommentteja Elwan tunneista, ainoa mitä sain oli toiselta tanssinopettajalta: "Noh, itse kyllä tekisin jotkut asiat toisin". Päätin kuitenkin rohkeasti mennä kokeilemaan tuntia ja täytyy rehellisesti myöntää, että tunnista jäi vähän ristiriitainen olo.
Elwa on kyllä hyvä opettaja ja tietää mitä tekee ja vaatii oppilaitaan myös sen mukaan. Mutta minulle ei tunnin jälkeen kyllä tullut heti sellainen tunne, että olisin löytänyt itselleni juuri sen oikean koulun. Voinkin sanoa, että Elwan tunneille menevän kannattaa olla kyllä paksunahkainen ja arvostan heitä jotka hänen tunneillaan käyvät säännöllisesti, minulle taisi tuo yksi kerta riittää. Mutta sain myös paljon arvokkaita ohjeita ja korjauksia, joihin aion keskittyä muillakin tunneilla, vaikka en jatkaisikaan Tanssiin kutsussa. Ehkä jos aikataulu antaa myöden, voisin koittaa mennä alemmalle tasolle tai aamubaletti tunneille, joissa on sekataso.

Kuitenkin suosittelen Elwa Molin - Tanssiin kutsu koulua, vaikka minulle se ei varmaan paras paikka olekkaan. Kannattaa kyllä käydä kokeilemassa, kokemus sekin ja sillähän se selviää soveltuuko tunnit itselle vaiko ei. :)

Haluan pitää baletin harrastuksena ja että se on hauskaa, en halua että siitä tulee pakko ja että joutuisin muuttamaan koko elämäntapani tai tuntemaan syyllisyyttä jos treenit jäävät väliin tai en ehdi harjoittelemaan kotona. Haluan myös kuitenkin kehittyä, mutta en sillä ehdolla, että tunnin jälkeen masentaa eikä tee mieli jatkaa enää ollenkaan. Olen tällaisen tanssijan elämän jo elänyt kertaalleen, enkä halua elää sitä uudelleen, vaan tällä kertaa haluan pitää harrastuksen harrastuksena, en pakkomielteenä. Olen jo kertaalleen elänyt kehityskaaren itku kurkussa ja tanssikengät pitkin seiniä, uhoten etten enää ikinä tanssi, joten ehkä tällä kertaa haluaisin kehittyä toisenlaisen palautteen avulla.

Ettei tämä postaus menisi kokonaan synkistelyksi, palaan edelliseen piruetti postaukseeni. Päänsäryn takia en menny lautanaina kuin yhdelle tunnille ja sinnekin buranan voimalla, noh mitäpäs muuta siellä käytiinkään kuin lyhyt tanko ja paljon keskilattiaa ja piruetteja. Tällä kerralla piruetit kuitenkin tuntuivat sujuvan - ehkä se johtui perjantai illasta ja Elwan tunnista, jossa teimme diagonaalista pique-piruetteja ja ne tuntuivat sujuvan hienosti. Lauantai tunnin jälkeen olo olikin mainio ja palkitsin itseäni pienellä kirpparikierroksella josta jäi käteen hieman uutta treenikampetta, mm. lämppäreitä: kietaisu bolero, shortsit ja untuvaiset lämppä tossut!


Lisäksi tulipa näin sunnuntain kunniaksi vähän leivottuakin:

Appelsiini suklaamuffineja kolmella erillaisella toppingilla. ;)
- kevyt appelsiini tuorejuusto (yllättävän ok)
- mansikka topping
- suklaa topping mariannerouheella
Jep. Leipominen on myös harrastukseni. Normaalisti leivon kakkuja ja piiraita, mutta nyt olen hurahtanut muffineihin ja muihin pieniin leivonnaisiin tämän talven aikana. :)

Aurinkoista kevään odotusta kaikille!

17 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen muuttamassa Tampereelle lähiaikoina ja haluaisin jatkaa balettiharrastustani siellä. Mitä tanssikouluja suosittelisit? Toivoisin opetuksen olevan eteenpäin pyrkivää ja tavoitteellista. Toivon myös voivani aloittaa kärkitossuharjoittelun piakkoin. Mitkä tanssikoulut tarjoavat kärkitossuopetusta aikuisbaletissa Tampereella? Juuri tanssii kutsusta kiinnostuin nettisivujen perusteella. Työväenopiston tarjonta vaikutti myös mielenkiintoiselta.. Voisitko antaa pienen tietopaketin Tampereen aikuisbalettimahdollisuuksista ja erityisesti kärkitossutunteja tarjoavista tanssikouluista?
    Kiitos paljon jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Olen listannut tuohon oikealle Tampereen aikuisbalettia tarjoavat balettikoulut, ja kärkitossujen käyttöä aikuisille näistä tarjoavat ainakin Elwa Molinin Tanssiin kutsu, Tampereen Balettiopisto sekä Tanssitehdas. Kaikissa kolmessa näyttäisi olevan kärkkäri aloittelijoiden tunti sekä kokeneemmille tarkoitettuja tunteja. :) Kannattaa kuitenkin erikseen kysellä sinua kiinnostavien tuntien opettajilta kärkitossujen käyttömahdollisuutta myös sellaisistakin kouluista joissa ei erikseen kärkkäreitä mainita.

    Työväenopisto ottaa vastaan uusia oppilaita syksyisin ja keväisin, joten ensi syksynä olisi mahdollisuus hakea sinne seuraavan kerran ja lämpimästi suosittelen mitä tahansa Työväenopiston balettituntia, ihan riippuen siitä miten kauan olet itse tanssinut. Iina ja Virpi ovat erittäin mykavia ja hyviä opettajia. Iinan tunneilla käydään hieman enemmän tekniikkaa ja lihaskuntoa ja Virpin tunneilla on enemmän tanssillisuutta.

    Kannattaa käydä kokeilemassa eri kouluilla ja katsoa mikä on itselle se paras tunti. :) Monet tanssikoulut antavat yhden kokeilukerran ilmaiseksi, joten se kannattaa hyödyntää, jos ei ole vielä löytänyt sopivaa tuntia ja koulua.

    Toivottavasti autoin edes vähän. =D

    Mielelläni kuulisin myös lukijoiden mielipiteitä, jos ovat käyneet jossain kouluissa ja jos he tietävät joitain kouluja joita en ole listannut.

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos paljon!
    Tampereella näyttääkin olevan hyvät tarjonnat aikuisbaletin suhteen.
    Nykyään asustelen kaupungissa, jossa aikuisbalettia (hyvin tavoitteellistakin) on kyllä tarjolla monessa eri tanssikoulussa mutta kärkitossutunteja ei aikuisille harrastajille jostain syystä tarjota laisinkaan. Harmillista!

    Pidän paljon blogistasi! Se on sisällöltään erittäin mielenkiintoinen. Jatka samaan malliin! :))

    VastaaPoista
  4. Moi, taidan muistaa sut sieltä Jarnan tunneilta.... Treenattiin joskus kahdestaankin...Käytkö vielä Elwan koulussa vai jätitkö sen väliin? Itse haluaisin löytää koulun jossa tehtäisiin säännöllisesti kärjillä eikä vain 2 kertaa lukukaudessa, mitä se aikuisten kohdalla useassa paikassa todellisuudessa on...

    VastaaPoista
  5. Hei! Uskon tunnistavani sinut, anonyymisyydestä huolimatta. =D

    Jätin kyllä Elwan tunnit toistaiseksi väliin ja koitan löytää jotain itselleni sopivampaa paikkaa, jossa kärjillä voisi harjoitella. Kuulin hieman juttua, että Työväenopiston Klassinen baletti II ja III tunneilla olisi kärkitossuharjoituksia, mutta en ole täysin varma, voisin asiasta tiedustella. :)

    Olen tosiaan tuohon sivun oikeaan laitaan kerännyt Tampereen alueella olevien balettikoulujen osoitteita, joissa tarjotaan aikuisille myös tunteja, kärjillä ja ilman. Elwan lisäksi Tampereen Balettiopisto sekä Tanssitehdas tarjoaa kärkkärituneja aikuisille, mutta näiden tasosta en vielä tiedä. Toki jos käyt kokeilemassa, niin mielelläni kuulisin sinunkin mielipiteesi. :)

    VastaaPoista
  6. Moi, (sama jolle vastasit)...
    Joo työväenopiston taso III:lla tehdään kärjillä (taso 2:lla ilmeisesti ei), missä siis käynkin, mutta sielläkään ei ihan säännöllisesti. Taso muuten on aika edistynyt, suurin osa lapsesta saakka tanssineita, samoin balettiopiston jatkotaso, jossa tehdään kärjillä n. 2krt/lukukausi. Muissa aikuisten ryhmissä siellä ei tehdä. Joten mulla on vähän sellainen käsitys, että aikuisten tunneilla jos haluaa säännöllisesti kärkkäriharjoitusta alkeistasolta saakka taitaa Elwan tunnit olla ainoita, joissa sitä saa. Muualla se on aika epäsäännöllistä ja tasokin jo sitten jo aika vaativaa. Valitettavasti.... Tai jos joku osaa sanoa miten laita on Kabanovin tanssitehtaassa...

    VastaaPoista
  7. Ahaa, ok, hyvä että tiesit asiasta enemmän kuin minä. =D

    Elwan tunneilla kyllä ilmeisesti joka kerta käydään aivan tunnin aluksi, ei siis lopuksi, kärjillä, ja jos on taitoa, niin voi tehdä muutkin tanko- ja keskilattiasarjat kärjillä. Tuo Elwan tunti, jossa kävin, oli tasoltaan kyllä melkoisen vaativa, tosin voi olla että alempi taso, jossa myös ilmeisesti kärjillä harjoitellaan, voisi olla hieman helpompi.

    Joten kannattaa mennä kokeilemaan, onko se sitten sinulle sopivaa. :) Kerro toki oma kokemuksesi, jos käyt kokeilemassa.

    Itsekin haluaisin tuosta Tanssitehtaasta tietää, kuinka paljon siellä kärjillä harjoitellaan, ainakin mainostavat tunti kuvauksissaan että "tunnilla mukana kärkitossut" tai jotan siihen tyyliin.

    VastaaPoista
  8. Ok, ajattelin kyllä kokeilla sitä Elwan tasoa 2, mutta nyt taitaa olla jo niin myöhäinen kevät, että joka paikassa treenaillaan jo kevätnäytöksiä, joten taitaa jäädä ensi syksyyn.. Tosin sillä on niitä aamutunteja, jos uskaltaisi mennä kokeileen. Mä olen kyllä saanut kuulla niin paljon pelottavaa palautetta sen tunneista, että kynnys mennä kokeileen on aika korkea.

    VastaaPoista
  9. Se on kyllä totta. :/ Aamutunneille voi kyllä mennä varmaankin ihan vapaasti, kun on sekataso.
    Kokeilemalla sen itselle sopivan tunnin parhaiten löytää ja jos menet Elwalle kokeilemaan, niin ota jo valmiiksi sellainen asenne, ettet ota henkilökohtaisesti kaikkea. :) Eikä siellä ole pakko jatkaa kokeilun jälkeen (kuten ei missään) jos ei tunnu hyvältä.

    VastaaPoista
  10. Hei! Blogisi on minulle uusi tuttavuus, mutta vaikuttaa kivalta! Itseänikin on askarruttanut nuo Elwan aikuisten tunnit.. Voisitko vähän tarkemmin kuvailla opetustyyliä ja harjoitteita, pukeutumisvaatimuksia jne? Kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista
  11. Hei! Ja kiitoksia jo heti alkuun kommentistasi. :D

    Pukeutumisvaatimukset aikuisille taisivat olla: balettipuku, puuterin väriset trikoot ja tossut, pitkät hiukset nutturalle, otsatukka pois silmiltä, ei koruja, ei lämppäreitä (tunnin alkaessa). Tarkemmin tietoa löytyy heidän nettisivultaan kohdasta Tunnit-> Pukeutuminen (http://www.tanssiinkutsu.net/pages/tunnit/pukeutuminen.php). :)

    Tuosta 1-tason tunnista ei ole itselläni kokemusta, mutta epäilen vahvasti ettei meno ole yhtään "helpompi" 1-tasolla kuin 2-tasolla. =D

    Opetustyyli on Elwalla tiukka ja kuri on kova. Tehtävien liikkeiden tulee olla juuri-eikä melkein, eikä tunnilla juurikaan markkeerattu tai kerrattu, miten liikkeet menivät, vaan piti yrittää matkia mitä muut tekevät (joten suositellen käymään lukukauden alussa, ei puolivälissä). Jos ei ole tottunut tiukkaan (ja ehkä hieman vanhanaikaiseen) opetustyyliin voi Elwan tunti olla shokki, joten paksu nahka voi olla hyvästä. Tosin liian henkilökohtaisesti ei kannata ottaa kaikkea, mitä tunnilla saattaa kommentiksi saada. Harjoitteet olivat melko vaativia (nopeita, monimutkaisia ja pitkiä sarjoja): paljon keskilattiaa ja lyhyt tanko. Jos tunneilla olisin jatkanut, olisivat sarjat varmasti jääneet päähänkin paremmin, mutta yhden tunnin kokeilu meni vähän heilumiseksi.

    Kannattaa kyllä käydä itse toteamassa, sopiiko Elwan opetustyyli juuri sinulle, sillä minulle sopimaton voi ollakin toiselle sopiva. :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos vastauksestasi! Mutta apua, eikö tosiaan puvun päällä saa pitää shortseja/hametta?

    En tiedä kyllä onko tuo minua varten. Minua saa kyllä korjata/kommentoida, mutta tietysti toivoisi sen tapahtuvan rakentavassa ja nimenomaan korjaavassa mielessä. Ei pelkästään osoittaakseen että teen jotain väärin.

    Saas nähdä uskaltaudunko kokeilemaan.. Kesällä Elwalla ainakin on opetusta, mikä voisi oman balettikoulun lomailessa olla ihan ok treenipaikka (jos uskallan :D )

    VastaaPoista
  13. Kyllä shortsit tai hame saa olla, ainakin itsellä oli shortsit, joista elwan oli sitten hyvä repiä tukijalkaa suoraksi. Että omalla vastuulla shortsit jalkaan! :P

    Kokeilu kerta oli ainakin minun kohdallani ilmainen, joten mitään en menettänyt vaikka kokeilemassa kävin. :) Kannattaa vaikka kesällä tosiaan käydä kokeilemassa, kun koulut ovat todennäköisesti jo kevät näytöksensä suorittaneet pois alta, joten tunneilla varmaan käydään muutakin kuin näytös-sarjoja.

    VastaaPoista
  14. Ei Elwan tunneille tarvitse erikseen pukeutua, ja aluksi voi hyvin tulla vaikka sukkasillaankin kokeilemaan. Tietenkin!
    Ja ihan on t-paitoja ja pitkähihaisia kalsaripaitoja naisilla ja miehillä. Juoksuhousuja jne (kunhan on ihonmyötäiset, aloittelijan turvallisten liikesuoritusten vuoksi) Usein vaan alkaa pikkuhiljaa ne vaaleat sävyt ja sukkahousut vaihtumaan jalkaan tummien verkkareiden sijaan :)


    Elwa on niin tulinen, ettei todellakaan jaksa korjailla rakentavassa mielessä, kuten joku toivoi. Elwa huutaa ja käy käsiksi, tästä voi moni mennä vaan enemmän lukkoon. Monille tämä tyyli kuitenkin myös sopii. Itse pidän tunneista, mutta lastani en hänelle veisi milloinkaan!

    Kokeilemalla muutaman tunnin löytyy omanoloinen koulu, opettaja ja ryhmä.

    VastaaPoista
  15. Hei!
    Tanssitehtaalla alkaa syksyllä aikuisten kärkitossutuntitunti, taso 2, eli baletin perustekniikka pitää olla kunnolla hallussa. Tosin, niin kai se on muuallakin, aivan alkeistasolla ei ole kärjille mitään asiaa, ihan oman turvallisuuden vuoksi.
    Itse käyn Tanssitehtaan tunneilla ja tykkään Virvan kannustavasta opetustyylistä, toisaaltahän ei kovin paljon henkilökohtaisesti korjaa eli jää enemmän opiskelijan omalle vastuulle että liikkeet tekee oikein - mutta sehän meidän kaikkien tavoite on, eikös vaan ;)
    Tervetuloa vaan Tanssitehtaalle, siellä on kiva porukka ja paljon aikuisia!

    VastaaPoista
  16. Olen samaa mieltä Virvan tyylistä: todella lempeää, kannustavaa ja lämminhenkistä "menoa." Mutta korjaamiset todella vähissä, ja tunnit tuntuvat välillä jo liiankin lepsuilta. (jos ei itse muista - ja osaa! - jatkuvasti kohentaa asentoaan jne)

    Elwa osaa olla myös kannustava ja hauska, ja jokaikinen minuutti hänen tunnillaan on tehokas. Henkilökohtaisia korjauksia sataa kommenttejen muodossa, ja vilkasliikkeinen rouva jaksaa myös kyykkiä ja käydä yksitellen jokaisen luona useamman kerran tunnissa korjaamassa kirjaimellisesti kaikkea päästä varpaisiin. Elwa myös kokoajan yleisesti huutelee ryhmälle kannatuksesta, linjoista, pakaroiden piukkuudesta jne, jotka etenkin aloittelijalta muuten unohtuvat itse korjata. Hiki virtaa ihan kaunista seisoma-asentoa hakiessa jo.

    Myös vaatetuksessa huomaa eron: Tanssitehtaalla on roikkuvia korvakoruja, mustia sukkahousuja, auki roikkuvia hiuksia ja jopa collegepöksyjä. Elwan balettitunneille ei kukaan uskaltautuisi korvakoruissa :D

    Todella hyviä ja taitavia opettajia molemmat. Kannattaa miettiä, mitä itse harrastukseltaan haluaa. Ja kokeilla eri kouluja ja opettajia. Erot huikeita!

    Terv. Aikuinen baletinharrastaja

    VastaaPoista
  17. Onko kenelläkään kokemuksia (lähivuosilta) Tampereen balettiopiston aikuisten balettitunneista?

    VastaaPoista